Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Innoikkaita haukahduksia

 

Olet astunut jalallasi virtuaalisen kennel Villisielun maille. Olemme aloittaneet toimintamme kesäkuussa 2017, joten kyseessä varsin uusi kennel. Kennel aloitti toiminnan virallisella puolella, mutta siirtyi epäviralliselle puolelle vähän muuttuneena. Toimintamme perustuu epävirallisiin kilpailuihin ja kasvatukseen. Lisäksi tarjoamme monopuolisesti kaikille avoimia leirejä, joiden seasta löytyy välillä myös muita aktiviteettejä kuten kursseja tai vaelluksia. Tästä kaikesta löydät tietoa Leirit-osiosta, joka löytyy navigaatiosta.

Kuten jo aikaisemmin sanoin kasvatustoiminta on tärkeää Villisielun kennelille. Kasvatamme monipuoliseen työhön kelpaavia bordercollieita, monipuolisessa harrastamisessa toimivia sileäkarvaisia collieita sekä iloisia seura- ja harrastuskoiriksi leimattuja länsigöötanmaanpystykorvia. Tuo keskenään aika erilainen kolmikko kertoo varmasti minun rakkaudestani erilaisiin koiriin ja varsinkin paimeniin, joten laumaan tulee varmasti eksymään muidenkin rotujen edustajia. Pääpaino on kuitenkin tuossa kolmikossa.


Salama ja villit | villisielun@gmail.com

Kennel on perustettu 8. kesäkuuta vuonna 2017, päivitetty viimeksi 15.8.2017

Yhteistyöläiset

Olemme yhteistyössä Tollerin, x ja x kanssa

Copyt

Ulkoasu G.Vanella (Lisenssi)Chibi-GFX, Alice GrafixxBackground etc. ja Nemesis

Viekkukoodi Viimakoura

Kuvat kuvien copyt löytyvät kuvien yhteydestä

Tekstit Salama, ellei toisin mainita

Etusivun kuvat vasen Miia Kierikki-Malinen ja oikea Robert Clarke

Villisielun on virtuaalikennel

©2017 virtuaalikennel Villisielun - suntuubi.com